olemisen paniikinomainen sietämättömyys

etana ryömii partaveitsen terällä

ruostuneen langan läpiveto kehosta koko päivän

yhtä helvettiä

Herra, auta minua!

Mainokset

Nyt lääkkeissä nostettu venlat 300mg. Lääkäri lomalla tämän kuun, olotila yhä kammotava mutta… en tiedä. Koska unen saanti ollut jo kolme (neljä?) kuukautta yhtä helvettiä, myös unilääke nosto. Ikäänkuin selkeämpi olotila nyt? Yhä paniikkikauhutuska mutta hallitumpi? Rukous edelleen toimii mutta sitä on tehtävä jatkuvasti. ”Herra armahda!” alkaa olla jo automaatio öisin kun säpsähtelee hereille eikä saa enää unta. Mielenkiinto asioihin edelleen nolla, se kai indikaattorina kiistaton: toimintakyky nolla. Sain itseni junalla lekuriin ja saman tien takaisin maalle, yhden yön kotona kuumassa läävässä, oletin psykoosireaktiota mutta se meni tavallisilla paniikeilla. Opamox teho laskenut. Psyykkaaminen käyttömuotona myös. Jos vertaa tilannetta kevääseen, onko parempi vai pahempi… kun tietäisi, muistaako sitä niin hyvin? Ja jos muutokset minimaalisia, huomaako eroa? Kyllä tässä on kärvisteltykin ei sen puoleen, kaikki alkoi maaliskuussa jo. Risperissä nyt 1-3mg päivässä, ajatuksena säädellä tasoja, aikaisemmin otin 1,5mg, nyt eilen 2,5mg. Kuulostelua. Ongelma on psykofyysinen ja psyykkinen, luen edelleen samalla maanisella intensiteetillä, nyt menossa Gunther Grassin Peltirumpu. Tuhti teos, hidas lukea, riittää (ajallisesti 700s.).

Tahdon voima. Sitä älä kadota. Herra, anna sitä minulle, pyydän hartaasti! Älä hylkää, olen kadonnut mutta tahdon tulla pelastetuksi! Herra Jeesus Kristus Jumalan poika armahda minua syntistä!

Surkeat ja ahdistavat mielikuvat, kauheat mielikuvat, mistä niitä pomppaa? Ja miksi? Ne ovat joutavaa maailman kohinaa, ei niihin tule jäädä, kaikilla on niitä jos vain haluaa, vai onko sekin taudinkuvaa? Herra, auta minua!

Nyt käymässä mökillä, ilma +12 astetta, kylmä. Jos nyt makaisin aitassa lukemassa, voisi mennä hermo hyvinkin pian, viime viikolla se meni ja löin käteni seinään, valitettava sattuma, anteeksi siitä. Ei koskaan enää. Se että illalla jo murehtii seuraavaa päivää ei hyvä, negaatio. Siitä pois, seuraava päivä on aina parempi, niin se pitää ajatella. Vaikka ei olisi niin mitä siitä tulee jos ei luota huomiseen?

En tiedä mistä on kyse, en tiedä kuinka tämä suma laukeaa, onko edes sumaa, missä tauti piilee, olenko luulosairas vai mitä. Mutta sen tiedän että tahdon, siis tahdon parantua ja se merkitsee. Ihmeitä tapahtuu. Seuraava lääkärin aika vasta kolmen viikon päästä mutta silloin voidaan kokeilla jo jotain uutta lääkitystä, en tiedä mitä ja miten mutta puhuttu myös sähköhoidosta… se on pelottavaa… en osaa suhtautua siihen oikein, voiko siihen suhtautua oikein? Mikä on todennäköisyys että se toimii, buuttaako se aivot, meneekö muisti, paheneeko ahdistus? Onko se viimeinen ratkaisu, onko sen jälkeen muuta? Voisiko olla jokin uusi lääkitys joka auttaisi ennemminkin kuin sähköhoito…

Näin tässä mennään, kun aloitin kirjoittelemaan kirjoitin jopa neljä päivitystä päivässä, nyt tahti hiipunut, ja samoin kunto? Vai kyllästyinkö sekavaan jaaritteluuni, joutaviin runoihin jotka kertoivat lähinnä jumissa olevasta päästäni, testasinko itseni toimintakykyä skrivaamalla ja havaitsin että se on heikko? Kyllästyin siihen? Olenko aidosti sekaisin, siis olen, mutta olenko sekaisin myös siitä heräämisestä ikääni ja vaivoihini, osaanko suhteuttaa minäkuvaani, olenko ollut syvässä valheellisessa unessa ja nyt havahtunut todellisuuteen vai mitä? 50-kympin kriisi, testosteronin tuotannon lasku ja niin edelleen, mitä tapahtuu ja miksi? Herra, kerro minulle!

Älä hylkää minua Herra! auta minua! Näytä minulle valo! Armahda minua ja johda minut parannukseen! Minä rukoilen sinua! Sinä tiedät mikä minua vaivaa, sinä voit minut parantaa, tee se!

traveling face burns

saapuneet

taas laulaa kaikki polttomoottorit

miehistä egoilua saatana ei jaksa

minä olin turvassa vaan nyt pauhaa sirkus ympärillä miksi miksi

tarpeeksi kestämistä omassa paskassaan nyt lentää muidenkin ympärillä

miksi miksi miksi

ehkä he pian väsyvät lopettavat

vai onko se taas minusta kiini onhan se se se on on on

rauhaa minä kaipaan onko se niin väärin vai

ei ei ei

minun tulee sietää ja kestää hyväksyä olla nöyrä niinhän se on

miksi minulla on tämä vaiva sairaus miksi minä en kestä ja kuinka opin kestämään

Herra auta minua, älä hylkää! Sinulla on voima auttaa! Pyydän nöyrimmästi että annat minulle voimaa ja armoasi kestää tämän kaiken, muutoksen, neuroosit, hermostumisen, masennuksen, paniikin, kauhun ja tuskan…

Ja vastauksen kysymykseen miksi, oi miksi…

maailmassa on paljon tuskaa ja kärsimystä, et ole yksin sen kanssa, miksi et saa voimaa sieltä… et ole siis yksin!

Rakas Jumala, auta minua, tämä ei ole helppoa, tämä ei ole ravistelukysymys, tämä on välillä helvetti maan päällä, tai siltä se tuntuu…

 

 

Jotenkin kaikki on mennyt takapakkia. Lopetin sokeritautilääkityksen koska epäilen sen laskevan verensokerin niin alas että saan levottomuuden oireita siitä. Syön todella maltillisesti ja aivan kuin en olisi niin alhaisissa verensokereissa enää. Sillä mitä hyötyä on lääkkeestä joka tekee olon ihan vitun levottomaksi? Jos nyt kyse on siitä… kokeillaan.

Rukous jatkuu ja kiitos siitä sinulle Herra!

Nyt tulimme tänne maalle ja onhan tämä aikamoinen homepommipaikka. Mutta sillä ei ole merkitystä, merkitystä on sillä että kokee olevansa päänsä sisällä ainakotona. Jos nyt ymmärrät mitä tarkoitan. Lukeminen jatkuu ahkerana. Kaksijakoista meininkiä… odotan jotain kirkastumista, puhutaan pienistä askelista… ehkä ne pienet askeleet saisi näkyä paremmin, välillä on kärsivällisyyden kanssa tekemistä… ja sitä rataa.

Herra, anna minulle rauhaa ja armoasi että eheytyisin ja saisin voimaa kestää tätä elämää… kiitos kaikesta mitä tähän saakka olet tehnyt, kiitos! Kuule minun rukoukseni ja helpota tätä tuskaa jossa taaperran… tämä ei ole helppoa…

Välillä minulla on hetkiä jotka tuntuvat siltä kuin tuska väistyisi, että tulisi aivan normaali (mitä sekin tarkoitaa) olo. En osaa sanoa onko niitä enemmän kuin aikaisemmin, enkä osaa sanoa johtuuko se milloin mistäkin. Luotan siihen että ne lisääntyisivät. Tahdon voimaa, tahdonvoimaa…